maanantaina, huhtikuuta 30, 2007

Harva voi olla pää

Minulla on useita sähköpostiosoitteita: yksi töihin, yksi kotiin ja kolme ilmaisosoitetta eri tarkoituksiin. Minulla on verkkopankkitunnukset kahteen pankkiin ja neljä pankki-/luottokorttia, joissa on kaikissa eri tunnusluvut. Minulla on käyttäjätunnuksia ja salasanoja niin moneen työkaluun ja niin monelle webbisivulle, että en osaa edes arvioida määrää. Onko silloin ihme, että jostain päästä salasanat ja tunnusluvut alkavat putoilla matkanvarrelle. Pitkä tarina lyhyesti: mitä teet, jos et kerta kaikkiaan muista käyttäjätunnustasi tai salasanaasi esimerkiksi blogipalveluusi ;) Onneksi en ilmeisestikään ole ainoa ja kun vihdoin etsi oikeasta paikasta, sieltä löytyivät myös tarkat ohjeet, miten tilanne on vielä pelastettavissa.



Neljä kuukautta on vierähtänyt hiljaisuudessa ja nyt vapunaattona sitten heilun täällä kirjoittamassa. Eikä tätä ole vauhdittanut kuin yksi lasillinen shampanjaa. Olen vain nykyään niin huono juhlimaan - tai tarkemmin sanoen juhlin mieluumminen rauhallisesti ja päiväaikaan, jos mahdollista. Onneksi lapsi on hyvä syy tehdä näin :) Vaikka en ole tämän neljän kuukauden aikana saanut aikaiseksi riviäkään blogiin, niin käsitöitä olen tehnyt senkin edestä. Koruja on syntynyt ylen määrin omaa käyttöä ajatellen ja neuletöitä ja virkkuutöitäkin olen tehnyt ihan kohtuullisesti. Valitettavasti ole ollut vähän huono kuvaamaan tuotoksiani, koska tuntuu, että kotona ollessa ei koskaan ole riittävästi luonnonvaloa ja kamerani taas ottaa heikoissa valaistusolosuhteissa harmittavan huonoja kuvia - tai siis minä otan. Ohessa kuitenkin pari kuvaa ihan malliksi, mitä tässä on viime päivinä tullut värkättyä.

Makeanvedenhelmiä ja fasettihiottuja ioliitteja




Hopeaa ja lumikvartsia


Ruorikääty hopearenkaista

3 Comments:

Blogger Mags said...

Voi miten suloinen tuo lumikvartsikoru!

4/5/07 22:11  
Anonymous Anonyymi said...

Lumikvartsikoru on mahtavan ihana!!! Todellinen kaunotar! :)

8/5/07 15:33  
Blogger Ennis said...

Kääty on aivan mielettömän tyylikäs :)

11/10/12 08:36  

Lähetä kommentti

<< Home