Kriisin kynsissä
Tämä on vähän erilainen blogipostaus. Edellisestä on aikaa eikä tässä ole yhtään mitään käsitöistä. No, melkein yhtään mitään.
Olen ollut tässä melkoisen kriisin kynsissä jo pidempään, ehkä jo vuoden, parikin. En tiedä, onko tämä myöhästynyt kolmenkympin kriisi vai etuajassa tullut neljänkympin kriisi. Kaikki on hyvin, ehkä liiankin hyvin, mutta en saa kiinni siitä kuuluisasta punaisesta langasta, joka ikään kuin toisi esille tämän kaiken mielekkyyden ja tarkoituksen.
Suurimmat syntini ovat:
- Aikaansaamattomuus. Olen aikonut lähettää ystävälleni sähköpostia vuoden alusta lähtien. Olen aikonut järjestää tapaamisen useammankin ystävän kanssa useita kuukausia, mutta en ole saanut mitään aikaiseksi. Miksikö? Olenko niin tehokas ja kiireinen, että aika ei riitä? Ei. Ei todellakaan. Huomenna tai ensi viikolla on vain aina niin paljon parempaa aikaa asioiden hoitamiseen.
- Huolehtiminen. Olen huolissani koko ajan, kaiken aikaa. Kaikesta mahdollisesta. Eniten pelkään tietenkin, että Lapselle tai Miehelle tapahtuu jotain ikävää. Pelkään että muille läheisille tai itselleni tapahtuu jotain ikävää. Olen huolissani siitä, olenko oikeassa työssä, ja huolissani, jos minut irtisanotaan siitä. Olen huolissani siitä, mitä tästä pörssisyöksystä seuraa reaalitaloudelle. Olen ajoittain huolissani siitä, pysynkö järjissäni, jos jokin ei muutu.
- Alisuorittaminen. Minä olen aina ollut kunnianhimoinen ja tunnollinen perfektionisti. Olen aina tehnyt sen, mitä täytyy ja vielä enemmän. Ja olen tehnyt kaiken, niin töissä kuin yksityiselämässäni, koko sydämestäni. Nyt päästän itseni liian helpolla monella elämänalueella eikä se tunnu hyvältä itsestänikään. Työsuorituksessani ei varmasti ole valittamista, mutta välillä mietin, haluaisinko olla naimisissa itseni kanssa. Tai haluaisinko itseni äidikseni. Lapsi, Mies ja Minä olemme elämäni kolme ylivoimaisesti tärkeintä ihmistä, miksi minusta jatkuvasti tuntuu, että en pysty antamaan meille parasta itsestäni, vaikka miten yrittäisin? Vai enkö yritä tarpeeksi tai oikein? Vai yritänkö liikaa? Odotanko liikaa?
- Tavoitteettomuus. Minusta tuntuu, että en osaa määritellä, mitä haluan. Siitä, etten tiedä, mitä haluan, seuraa se, etten koskaan saa sitä. Siitä taas seuraa se, että mikään ei oikein kunnolla innosta. Mistä varmaankin seuraa se, että se lanka on hukassa.
Minä itse taas hukun lankaan. Ja helmiin. Muuton yhteydessä hahmotin konkreettisesti, miten paljon minulla on käsityömateriaalia ihan kotivarastossa. Rouva ottaa vain puikot tai pihdit käteen ja alkaa väntää. Jospa tämä tilanne tästä lähtisi purkautumaan, kun pistää itsensä tekemään edes jotain vapaa-ajallakin. No, olen minä jotain tässä viime aikoina saanut aikaiseksi, mutta nyt pitäisi vain saada aikaiseksi niiden valokuvaus ;)
Kyllä tämä tästä. Huomenna on uusi päivä, mutta elämä on tänään.
Olen ollut tässä melkoisen kriisin kynsissä jo pidempään, ehkä jo vuoden, parikin. En tiedä, onko tämä myöhästynyt kolmenkympin kriisi vai etuajassa tullut neljänkympin kriisi. Kaikki on hyvin, ehkä liiankin hyvin, mutta en saa kiinni siitä kuuluisasta punaisesta langasta, joka ikään kuin toisi esille tämän kaiken mielekkyyden ja tarkoituksen.
Suurimmat syntini ovat:
- Aikaansaamattomuus. Olen aikonut lähettää ystävälleni sähköpostia vuoden alusta lähtien. Olen aikonut järjestää tapaamisen useammankin ystävän kanssa useita kuukausia, mutta en ole saanut mitään aikaiseksi. Miksikö? Olenko niin tehokas ja kiireinen, että aika ei riitä? Ei. Ei todellakaan. Huomenna tai ensi viikolla on vain aina niin paljon parempaa aikaa asioiden hoitamiseen.
- Huolehtiminen. Olen huolissani koko ajan, kaiken aikaa. Kaikesta mahdollisesta. Eniten pelkään tietenkin, että Lapselle tai Miehelle tapahtuu jotain ikävää. Pelkään että muille läheisille tai itselleni tapahtuu jotain ikävää. Olen huolissani siitä, olenko oikeassa työssä, ja huolissani, jos minut irtisanotaan siitä. Olen huolissani siitä, mitä tästä pörssisyöksystä seuraa reaalitaloudelle. Olen ajoittain huolissani siitä, pysynkö järjissäni, jos jokin ei muutu.
- Alisuorittaminen. Minä olen aina ollut kunnianhimoinen ja tunnollinen perfektionisti. Olen aina tehnyt sen, mitä täytyy ja vielä enemmän. Ja olen tehnyt kaiken, niin töissä kuin yksityiselämässäni, koko sydämestäni. Nyt päästän itseni liian helpolla monella elämänalueella eikä se tunnu hyvältä itsestänikään. Työsuorituksessani ei varmasti ole valittamista, mutta välillä mietin, haluaisinko olla naimisissa itseni kanssa. Tai haluaisinko itseni äidikseni. Lapsi, Mies ja Minä olemme elämäni kolme ylivoimaisesti tärkeintä ihmistä, miksi minusta jatkuvasti tuntuu, että en pysty antamaan meille parasta itsestäni, vaikka miten yrittäisin? Vai enkö yritä tarpeeksi tai oikein? Vai yritänkö liikaa? Odotanko liikaa?
- Tavoitteettomuus. Minusta tuntuu, että en osaa määritellä, mitä haluan. Siitä, etten tiedä, mitä haluan, seuraa se, etten koskaan saa sitä. Siitä taas seuraa se, että mikään ei oikein kunnolla innosta. Mistä varmaankin seuraa se, että se lanka on hukassa.
Minä itse taas hukun lankaan. Ja helmiin. Muuton yhteydessä hahmotin konkreettisesti, miten paljon minulla on käsityömateriaalia ihan kotivarastossa. Rouva ottaa vain puikot tai pihdit käteen ja alkaa väntää. Jospa tämä tilanne tästä lähtisi purkautumaan, kun pistää itsensä tekemään edes jotain vapaa-ajallakin. No, olen minä jotain tässä viime aikoina saanut aikaiseksi, mutta nyt pitäisi vain saada aikaiseksi niiden valokuvaus ;)
Kyllä tämä tästä. Huomenna on uusi päivä, mutta elämä on tänään.
posted by Sininen at 16:28
2 Comments:
Tämä olisi voinut olla minun kirjoittama teksti. Tuo huolehtimisosasto minulla huipentui siihen, että yhtenä iltana, omassa sängyssä, kirjaa lukiessa sain ihan mielettömän paniikkikohtauksen. Tietenkään en silloin tajunnut mistä on kyse vaan hyperventiloin läpi yön ja olin aivan varma että kuolen. Lukuisten osittain turhien lääkärikäyntien jälkeen löysin ihmisen joka selitti mistä on kyse: ahdistuksesta.
Tuntui käsittämättömältä että se että huolehtii ja stressaa joka asiasta, voi aiheuttaa todella paljon fyysisiä tuntemuksia. Myös kaikki nuo ettei saa aikaiseksi ja tuntuu ettei riitä, liittyy tähän ahdistusoireiluun.
Paljon voisin kertoa ja mielelläni juttelen, laita meiliä mulle mimmaneule @ gmail.com, en halua ihan julkisesti kaikkea kertoa :D
tsemppiä!
Joo, tutulta kuullostaa. Tosin minulla ei ole lapsia, joten huolehdin lähinnä miehestäni, joka varmaankin osaa pitää itsestään huolta, sekä tietysti kaikesta mahdollisesta maan päällä.
Lähetä kommentti
<< Home