maanantaina, huhtikuuta 17, 2006

Pieniä ihmeitä

Pienestä söpöstelyneuleesta puuttuvat vielä hihat, vaikka lahjan saaja ehti kai jo kotiutua :) No, täytyy yrittää saada se valmiiksi, ennen kuin pääsemme katsomaan tuoretta sukulaista kotiympyröihin. Kyllä vauvat ovat sentään ihania. Ja meidän kohta puolivuotias neitokainen näytti tosi isolta tytöltä tulokkaan rinnalla. Vaikka käytännössä samoista mitoista meilläkin silloin puoli vuotta sitten lähdettiin, niin silti jo nyt tuntui, että onko oma tyttönen muka ollut joskus noin pieni. Joku saattaa lukea rivien välistä, että olen aika innoissani tulokkaasta, mutta onneksi tuo oma tyttö on kuitenkin vieläkin sen verran pieni, ettei paha vauvakuume päässyt vielä iskemään.

Huomasin tuossa, että viime aikoina on tullut räpsittyä kuvia vain tuosta pikkuneidistä ja kun periaatteenani on ollut, etten laita hänestä nettiin kuvia (että saa sitten joskus itse päättää, mitä hänestä on täältä löydettävissä), niin tämä kuva on napattu jo pari-kolme viikkoa sitten. Pari joutsenta päätti ilmeisesti pitää city-breakin muuttomatkallaan. Kuva on epätarkka, kun piti ottaa vielä lisää kuvia, mutta muistikortti olikin täynnä eikä joku ilmeisesti ollut lukenut kameran käyttöohjeita riittävän tarkkaan ja niin jäivät lisäkuvat ottamatta :) Kuvasta ei ehkä näy, mutta näihin aikoihin oli vielä aika talvista. Sittemmin sää on ollut suopeampi ja pääsiäisen pyhinä on tehty pitkiä kävelylenkkejä mahtavan kevätsään helliminä. Tänään sitten taas totuus palautettiin mieleen pilvien ja sateen muodossa. Mutta sade se vasta sulattaakin lunta ja kevät tulee kohisten!

tiistaina, huhtikuuta 04, 2006

Niiskuneitinä

Iski se kevätflunssa sitten tännekin, vaikka parhaamme mukaan olemme yrittäneet vältellä tartuntavaaroja ja pitää huolta käsihygieniasta. Eli nyt ei paljon blogata eikä neulota, kun silmät ja nenä juoksevat kilpaa ja nuhakuume sekoittaa pään.

Liplatus ei ole edennyt, sillä aloitin (taas) uuden projektin. Tälle tosin on luontainen deadline, vaikken tosin tiedä tarkasti milloin, joten perustelin päätöksen sillä - ainakin itselleni :) Tekeillä siis jotain pientä ja söpöä :) Toivottavasti tämä kunto antaisi periksi ja pääsisin pian taas puikkoihin. (Huom: Oma tytär siis 5 kk eli älkää lukeko rivien välistä ;)